Arjen askareita

2.2.2011 Kuukausi pian uudessa maassa ja osa arjen palasista alkaa loksahdella paikoilleen. Kunhan muistaa pitää mielessä ensimmäisellä viikolla kuullun ohjeistuksen ‘respect different, expect different, accept different’ erilaisuuden kunnioittamisesta, odottamisesta ja hyväksymisestä niin eiköhän näitä palasia ala löytyä yhä enemmän kun aika kuluu. Seuraavassa muutama kuvaus siitä, miten tuikitavallisia arjen asioita hoidetaan täällä Laosissa.

Asunnon vuokraus. Käytetään ensin joitakin päiviä tiedon etsimiseen netistä ennen kuin huomataan että asia ei etene minnekään. Kaapataan työpaikan pöydältä vanha sanomalehti jossa on asunnonvälittäjien mainoksia, joista osassa on myös nettiosoite. Käytetään pari päivää lisää asuntojen tarkasteluun netissä ja lähetetään välittäjille sähköpostia kiinnostavista asunnoista. Soitetaan perään ainakin 10 kertaa ennen kuin joku vastaa puhelimeen. Sovitaan välittäjän kanssa että mennään katsomaan tiettyjä asuntoja ja keskustellaan yleisesti toiveista (millä alueella, minkä kokoinen jne. ). Sovittu päivä ja aika muutetaan useita kertoja ja lopulta matkaan lähdetään 5 minuutin varoitusajalla. Ei mennä katsomaan yhtään sovituista asunnoista vaan muita jotka ovat aivan eri puolella kaupunkia ja muutenkin täysin jotain muuta kuin mistä on puhuttu. Vai mitä sanotte asunnosta jossa ei ole ikkunoita kun keskeisenä toiveena on ollut valoisa asunto tai asunnosta jossa keittiön virkaa toimittaa pelkkä mikroaaltouuni kun on ollut puhetta kunnon keittiöstä? Kun vihdoin päästään katsomaan toivottua asuntoa, nähdään asunto joka on samanlainen kuin vapautuva asunto mutta kerrosta ylempänä. Luonnollisesti tässä kohtaa herää pieni epäily siitä, mitä vikaa itse vuokrattavassa asunnossa on kun sitä ei pääse katsomaan. Kysymys on kuitenkin yksinkertaisesti siitä, että täällä ei haluta näyttää asuntoja joissa vuokralainen on paikalla. No, on sitä Suomessakin tullut vuokrattua asuntoja ilman näkemistä joten keskityin hallitsemaan hermojani. Näyttöä seuraavalla viikolla käydään puolentusinaa keskustelua siitä, milloin oikea asunto oikein vapautuisi. 6 viikon päästä, okei. Sovitaan että maksan takuumaksun jonka suuruus on, sanotaan vaikka 100 dollaria. Heitetään kehiin lievä uhkavaatimus että työnantaja (joka maksaa vuokran) ei suostu maksamaan mitään asunnosta jota ei ole nähty, jolloin päästään näkemään itse vuokrattava asunto. Seinissä ei ole reikiä ja ikkunoitakin on, joten ollaan iloisia ja maksetaan takuumaksu sen jälkeen, kun ollaan ensin keskusteltu vuokraemännän miehen kanssa puoli tuntia hänen maatilansa toiminnasta. Tämän jälkeen vuokraemäntä lähtee ulkomaille viikoksi ja välittäjä häviää niin ikään kartalta määrittelemättömäksi ajaksi. Tällä välin tutut kertovat juttuja että takuumaksun maksaminen ei välttämättä tarkoita sitä, että asunto on varattu vakuuden maksaneelle. Hermojen hillitseminen alkaa taas tuntua työltä, joten aletaan pommittaa välittäjää puhelimitse. Ei vastausta. Viikon jälkeen saadaan tekstiviesti, jossa kerrotaan että sopimus voidaan kirjoittaa saman viikon perjantaina. Perjantaina tämä aika siirretään maanantaiksi. Maanantaina saadaan sähköpostilla sopimusluonnos, joka on osittain täysin käsittämätön. Lähetetään välittäjälle sähköpostia johon on listattu kaikki kysymykset. Ei vastausta. Mennään maanantai-iltapäivällä töiden jälkeen asunnolle, keskustellaan kysymyksistä ja saadaan puolikas vastaus noin kolmannekseen niistä ja lopulta allekirjoitetaan sopimus. Seuraavaksi puolen vuoden vuokran maksu etukäteen käteisellä ja aikanaan kuun vaihteessa muutto. Saattaa olla että pääsee muuttamaan jopa viikkoa aikaisemmin jos nykyiset vuokralaiset lähtevät ajoissa, toisaalta jos he viipyvät niin voi joutua odottamaan vaikka viikon. ‘We are flexible both ways’ eli joustetaan joka suuntaan. Anteliaasti kyllä lupasivat että jos muuttoni viivästyy niin saan sitten vuorostani yliasua oman vuokrasopimukseni aikanaan. Keskustellaan sitten aikanaan oikeasta muuttopäivästä. Näillä prosesseilla ei voi kuin ihmetellä, mistä ihmiset saavat energiaa muuttaa useita kertoja vuodessa kuten monilla expateilla on tapana…

Pankkitilin avaus. Ennen tänne tuloani en edes harkinnut pankkitilin avaamista, eihän 1,5 vuotta ole edes niin pitkä aika että sitä varten kannattaisi ulkomailla avata pankkitili mihin liittyy usein monimutkainen paperisota. Voihan kortilla maksaa. Kortilla voi toki maksaa, mutta vain kalliissa ravintoloissa ja turistimestoissa. Sillä ei voi maksaa torilla, ruokakaupassa, liikkuvan hedelmäkojun myyjälle eikä se myöskään kelpaa kielikoululle, hierojalle tai kuntosalille. No mutta, kortillahan voi nostaa rahaa automaatista. Mutta kerrallaan maksimissaan 700,000-1,000,000 kippiä (n. 70-100 euroa) josta veloitetaan aivan huimat nostomaksut. Kokeilin kerran ja kuluja veloitettiin reilu 7% tuosta miljoonan kipin nostosta. Kortilla voi nostaa rahaa myös muutamista pankeista, ja yhdessä thaimaalaispankissa veloitetaan 250 bahtin (vajaa 6 euroa) nostomaksu summasta riippumatta. Kallista lystiä tämäkin jos nostaa pienehköjä summia ja kovin suuria summia taas ei ole järkevää pitää kotona varkaita houkuttelemassa. Kollegoiden hyvien kokemusten rohkaisemana päätin avata pankkitilin uudessa ranskalais-laolaisessa pankissa, joka yhtenä harvoista pankeista tarjoaa eurotilejä. Lounaspaikaksi siis pankin edessä oleva katukuppila ja mukaan kollega joka tuntee tilejä avaavan virkailijan ja voi täten esitellä minut syömään tulevalle virkailijalle. Neljän allekirjoitusnäytteen, valokuvauksen ja dokumentaation kopioiden varmentamisen jälkeen tilinavaushakemukseni otetaan vastaan ja arvoidaan pankissa. Vastausta odotellessa haaveilen rahan kuluitta siirtämisestä omasta nettipankista Ranskan kautta Laosin tilille (rahanpesun kitkemiseksi luodut säännökset kun estävät rahan siirtämisen suoraan ulkomailta laolaiselle pankkitilille). Kuulopuheiden perusteella tämä prosessi kestää noin viikon ja vaatii muutaman dokumentin lähettämistä pankkiin. Kunhan pankki saa aikanaan automaattiverkostonsa kuntoon, pitäisi rahaa myös pystyä nostamaan kuluitta paikallisella pankkikortilla. Toistaiseksi käydään kuitenkin vielä pankissa passi ja (visa)kortti kourassa.

Lisää tarinoita olisi vaikka kuinka, liikenteestä ja hameostoksista siihen, miten auki olevasta ravintolasta ei saakaan ruokaa, koska kokki on pelaamassa jalkapalloa. Niistä lisää joku toinen kerta..

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s