Uusia totuuksia

22.6.2011. Suomen kielessä on paljon sanontoja jotka kantavat sisällään perimätietoutta ja ns. vanhan kansan viisauksia. Täällä ollessani olen huomannut että jotkin sanonnoista eivät lainkaan pidä paikkaansa paikallisessa kontekstissa. Seuraavassa pari huomiota viisauksia, joiden totuus on pitänyt arvioida uudelleen.

Kuu valehtelee aina
Suomessa kuun sirpin vasemmalle puolelle voi vetää pystyviivan ja sitten arvioida muodostuvan kirjaimen perusteella kasvaako vai pieneneekö kuu. ‘P’ niin kuu kasvaa ja ‘K’ niin se pienenee, koska kuu valehtelee aina. Näin sadekauden aikana kuuta ei voi enää joka ilta ihastella mutta silloin kun se näkyy, sirppi on joko vaakatasossa kuin hymysuu tai ylösalaisin kuin mutrusuu.

Tyyntä myrskyn edellä
Sadekausi on tuonut mukanaan trooppiset myrskyt, joiden lähestymisestä kertoo paitsi lähestyvä ukkosen kumina (joka erehdyttävästi sekoittuu moottoripyörien pärinään) niin etenkin nopeasti nouseva tuuli joka pistää ikkunat helisemään ja palmupuut taipumaan vaarallisen näköisesti. Vietnamissa pitkään asunut kollegani kertoi jokin aika sitten että tuulen noustessa paikalliset pakkaavat kadulle tekemänsä olohuoneen kiireen vilkkaa kasaan koska viiden minuutin kuluessa alkaa myrsky. Täällä Vientianessa myrsky käy päälle muutaman minuutin pidemmällä viiveellä mutta lähestyvää ukkosta huomattavasti aprempi indikaattori on juuri tuo mieletön tuuli, joka tosin laantuu yllättävän nopeasti sateen alettua. Todettu on, että tuulen alkaessa ehtii vielä kotiin rannan ultimatekentältä ja normaalisti lähikauppaankin ehtii maitoa hakemaan jos ei turhaan haahuile matkalla. Tosin tänään huomasin pohtineeni tuoremehuvalintaa sen kriittisen minuutin liian kauan ja kastuin kotimatkalla. Joku saattaisi väittää että tuuli on jo osa myrskyä, mutta olemme monien paikallisten kanssa yhtä mieltä siitä että täällä nimenomaan tuulta myrskyn edellä, ei tyyntä.

(Tämä kirjoitus oli alunperin luonnosteltu jo toukokuun alussa, mutta se oli keskeneräisenä hautautunut bittiavaruuteen kun ajattelin että kolme sanontaa olisi paljon parempi kuin kaksi. Nyt taas mietin miten typerä tuo ajatus aikanaan oli, ehkä olen tässä kuluneen kuuden viikon aikana oppinut paremmin sietämään keskeneräisyyttä ja ehkä jopa oppinut hienosäätämään riman korkeutta. Kaksihan pärjää oikein hyvin ilman kolmatta.)

ä

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s