Viikonloppu vuorenpeikkona

26.2.2012 Kun työmatkat jäävät ennalta odotettua harvemmiksi, tarvitaan maan näkemiseen hieman aikaa, joukko ystäviä ja ripaus luovaa hulluutta. Kaikki edellä mainitut ainekset olivat koossa viime viikonloppuna joten pakkasimme pienen autoni täyteen ja suuntasimme Vientianesta etelään kohti Khammouanen provinssia. Viikonlopun aikana ajoimme satoja kilometrejä vuoristoteitä, vietimme tunteja vuoren syvyyksissä ja kiipeilimme pitkin vuorten seinämiä.

Ajamisesta todettakoon näin jälkikäteen että vaikka pieni ja pippurinen Kia Picantoni matkasta hienosti selvisikin, niin seuraavalla kerralla otan mieluusti alle hieman isommalla moottorilla varustetun nelivedon. Picanto kun jaksoi juuri ja juuri kiivetä jyrkkiä vuoristoteitä ylös 15 km/h vauhtia tukkirekan perässä. Ennen Na Hinin kylää tien varresta löytyy upea Hinboun-vuoren näköalapaikka, josta voi ihailla avautuvia maisemia:

Näköala Hinboun-vuoren rinteeltä

Khammouanesta löytyy mm. yksi Laosin suosituimmista turistinähtävyyksistä, 7,5km pituinen Konglorin luola jonka läpi virtaa Hinboun-joki. Luolan läpi pääsee matkustamaan hyvinkin kohtuullista maksua vastaan pitkänmallisella veneellä johon mahtuu kipparin ja hänen apurinsa lisäksi maksimissaan kolme matkustajaa. Näin kuivalla kaudella joki on matalalla ja muutamissa kohdissa veneestä piti nousta ylös jotta se saatiin kiskottua matalikkojen yli ennen kuin matka voi jatkua.

Luolan sisältä

Operaatio autetaan venen kivien yli

Luolan suu tunnin pimeyden jälkeen

Retken lopussa vietimme puolikkaan päivän kalliokiipeilyn parissa Thakhekin kaupungin lähelle hiljattain avatussa kiipeilykeskuksessa. Edellisestä kalliokiipeilykerrasta oli aikaa vain muutama viikko joten lähdimme intoa puhkuen matkaan, vain huomataksemme että kalliot olivat huomattavasti edellisiä haasteellisempia. Vang Vieng jossa kävimme muutamia viikkoja aikaisemmin on ollut kiipeilijöiden suosiossa jo vuosia, minkä seurauksena yleisimmät otteet ovat kuluneet aika kilteiksi. Thakhekin kallioita sen sijaan on kiivetty vasta muutamia kuukausia, joten ne ovat parhaimmillaankin rosoisia. Viiden tunnin jälkeen tuntui lähes käsittämättömältä että käsissä oli yhtään nahkaa jäljellä ja jaloista on viimeisen viikon aikana löynyt uusia mustelmia miltei päivittäin. Oli myös onni matkassa ettei kukaan meistä sohaissut kättään yhteen monista ampiaisten ja muurahaisten pesistä. Mutta näin hauskaa ei kallioilla kiipeileminen ole ollut naismuistiin.

Varmistusvuorossa

Päivän tiukin paikka

Lisää kuvia reissusta löytyy flickristä.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s